Kohtaamisia kesäillassa

Wilhelmiinan etuliike on ollut pikkuvauvasta asti ”kauhova”.  Toivoin,  että liike paranisi iän myötä,  mutta toisin on käynyt. Harmillisinta on,  että virheellinen liike invalidisoi Wilhelmiinan elämää. Hiekka ja asfalttikävelyt ovat myrkkyä prinsessan etutassuille. Kynnet kuluvat päältä verille lyhyenkin kävelylenkin jälkeen. Tänä keväänä ovat myös varpaat nirhautuneet vereslihalle,  jos olemme tassutelleet kovalla asfaltilla tai hiekkatiellä. Wilhelmiinalla on varastossa jos jonkinlaista tossua,  mutta yksikään tossu ei ole vielä suostunut pysymään Wilhelmiinan tassuissa puolta kilometriä pitemmälle. Ainoan kerran,  jolloin  Sabro merkkiset tossut suostuivat pysymään etutassuissa kotiin asti oli,  kun laitoin tossut kiinni ilmastointiteipillä. Aika hankalaa.  Niinpä sulan maan aikaan lenkkeilemme Wilhelmiinan kanssa enimmäkseen pururadoilla ja metsissä.  Nyt olen myös onnellinen,  että Wilhelmiina ei tullut koskaan tiineeksi. Kurja vaiva tällainen tassuongelma,  jos se periytyy.

Illalla kuitenkin uhmasimme asfalttia ja lähdimme Elman ja  Wilhelmiinan kanssa pikkuiselle kevyenliikenteenväylälenkille. Wilhelmiinasta tämä oli super ihanaa. Jo kotiportille oli Herra Räyhis Mäyris jättänyt mojovan viesti,  missä oli niin paljon härskiä luettavaa,  että matkamme ei meinannut edetä alkua pidemmälle. Puoli kilometriä väylää eteenpäin ja pysähdyksiä niin paljon,  että en laskuissa pysynyt mukana. Takaisin tullessakin löytyi vielä joitain viestejä,  joita ei alkuhässäkässä oltu luettu kunnolla.

Miltei kotiportilla tuli sitten vielä vastaamme puhtaan valkoinen ja niin kaunis ja sievä neiti Bichon Havanese. Wilhelmiina olisi halunnut moikata neitiä,  mutta jostain kumman syystä neitonen piiloutui omistajansa jalkojen taakse. Omituista, tuumasi meidän sosiaalinen musta prinsessamme. Katsoin vierelläni istuvaa Wilhelmiinaa myötätuntoisesti, mutta  toisaalta kuitenkin neiti Bichon Havanesea ymmärtäen. Wilhelmiinan koko etumus oli kuolainen, savinen, irto heinäinen ja lähtiessämme suoritetusta veden juomisesta märkä. Tilanne oli siis aivan sama,  jos minä olisin pynttäytynyt juhliin ja juuri kun olisin ollut kotiovella lähdössä,  olisi naapurin rouva hyökännyt kasvimaaltaan, pörröttänyt savisilla kätösillään vasta lakatut ja laitetut hiukseni harakanpesäksi sekä kaatanut vielä kastelukannusta vettä päälleni. Totesimme siis Wilhelmiinan ja Elman kanssa,   että kaunis ilta tänään ja annoimme Havanese neidin omistajineen jatkaa puhtoista matkaansa.

Miss Kesä Wilhelmiina

Ei mikään ruudinkeksijä

Olemme useamman kerran todenneet,  että rakas kuopuksemme,  iki ihana Wilhelmiinamme ei ole mikään ruudinkeksijä.  Tänä aamuna sen taas totesin.

Annoin laumalle hieman maistiaisia jääkaapista.  Heitin ensin makkarasiivun Weldonille,  joka taitavasti nappasi maistiaisen suoraan ilmasta.  Samoin teki vanha mummu Elma.  Sitten oli Wilhelmiinan makkaran vuoro.  Heitin makkaran  samanlaisella kaarella,  mitä olin kahdella aikaisemmalla kerrallakin tehnyt.  Wilhelmiina ei kuitenkaan ehtinyt pitkähköön ilmalentoon mukaan,  vaan makkara mäiskähti suoraan Wilhelmiinan otsalle.  Wilhelmiina istui hiljaa paikallaan makkarasiivu otsallaan,  nuuskutteli ilmaa,  että jossain tuoksuu vahvasti makkaralle, mutta missä!? Minun ei auttanut kuin napata maistiainen Wilhelmiinan otsalla ja antaa makkara suoraan neidin suuhun. Muussa tapauksessa olisi setä sininen hyökännyt apajille,  että eikö maistiaiset kelpaa  ja syönyt makkaran ja siinä sivussa Wilhelmiinan otsatukan.

Olli Oravan hyppelyt päättyivät

Aamulla takapihallamme oli surullinen näky. Wilhelmiina nökötti ylpeänä ikkunan alla ja joku nukkui  Wilhelmiinan vieressä. Olli Orava oli tullut tiensä päähän. Toivon,  että Olli Orava oli jo iäkäs ja luonto oli tarkoittanut,  että tämä kevät on viimeinen. Tyttäremme Elma ja Wilhelmiina vain säästivät Oravan pitemmiltä kärsimyksiltä. Tuskin he olisivat tervettä Oravaa kiinni saaneet…? Hautasin Olli Oravan chowiemme viereen. Saavatpa sitten jatkaa kisailua tuonpuoleisessa. Ja sen kisailunhan voittaa Olli Orava.

Villieläimiä

Kahlasin nilkkojani myöden käpyroskassa haravoidessani takapihaa.  Mummu Elma paljasti tänään roskaajan. Olli Oravahan se oli mussuttanut talven kuluessa aikamoisen annoksen käpyjä.  Jos ei ole meidän chow klaanilla turkit näyttelykunnossa,  niin ei ole Olli Oravallakaan.  Biotiini-sinkki-öljykuuri olisi paikallaan!

Olli Orava

Iloista äitienpäivää

Jua pari lasii kuaharii.

Venyttel tualis semmottos

että pää menee taakse ja

kattelet maailmaa ylösalasi.

Hiukka hianon näköst.

 

Ei iloseks tulemine enemppä tarvitte.

*** Karoliina Koskinen***

Kissoja puissa ja rapakokkareita lattioilla

Moni ohikulkija ei varmaan tiedäkään,  että takapihaamme vartioi kolme chowia. Chowimme  eivät hauku naapureita, eivät postinkantajaa, putkimiestä, nokikolaria, naapurin kissaa, koiria jne.  Minulla olisikin paljon opittavaa choweistamme… Mutta tänä iltana kaikki kolme chowiamme haukkuivat ja mitä erilaisimmissa oktaaveissa. Tiesin heti,  että nyt on laumalla kiikarissa jotain tavallisesta poikkeavaa. Pelkäsin,  että kaksi siiliä,  joista toisella siilillä on yksi piikki enemmän,  ovat taas eksyneet tontillemme. Kiskaisin äkkiä kummipesät jalkaani ja syöksyin ulos.

Elma haukkui saalistushaukkuaan ja tyttärensä Wilhelmiina säesti vierestä. Weldonkin heitti muutaman kommentin joukkoon. Vaan eipä ollut pihalla siilejä,  luojan kiitos.  Elmalla nimittäin  on tapana napata siili suuhunsa ja heitellä tätä ilmaan! Sekin on nähty.  Mutta puussa oli kissa! Vieras kissa! Elma on perinyt äidinmaidossaan aikamoisen kissavihan.  Nytkin vanha rouva haukkui niin kiukkuisena puussa kyyhöttävää kissaa,  että olin todella onnellinen, että kissa oli puussa ja aita välissä. Weldon ei jaksanut olla kauaa karvapallosta kiinnostunut,  vaan loikki pikaisesti takaisin kuivalle terassille.   Weldon oli nimittäin epähuomiossa lähtenyt mustien enkeleiden kimppaan ja rynnännyt myös läpi märän puutarhanurmikon,  onnistuen kastelemaan kaikki neljä tassuaan! Saatoin sieluni silmillä nähdä, kuinka kylmätväreet kulkivat pitkin setä sinisen trimmattua kroppaa.  Että tuli eksyttyä sateen kastelemalle nurmikolle yhden olemattoman kissan takia!

Mutta Elma karjui ja Wilhelmiina myös.  Minun ei auttanut kuin napata mummu syliini ja kantaa metsästäjätär sisälle. Fyysiset voimavarani eivät riitä tyttären kantamiseen,  joten seuraavaksi otin eteisestä valjaat käteeni ja lähdin noutamaan Wilhelmiinaa. Wilhelmiina valjaista raahaten sisälle,  sitten takaisin ulos kameran kanssa ja kuva häiriön aiheuttajasta. Kun chowit olivat sisällä ja kuvat otettu, alkoi lattioiden peseminen.  Eipä tullut nimittäin siinä tohinassa mieleeni, että tyttöjä ei olisi kannattanut päästää pesuhuonetta edemmäksi.

Touranini takaikkunoita koristavat tassutarrat.  Nyt sama Design from Chow Chow rapaversiona koristi keittiötä,  eteistä ja olohuonetta.   Oli Wilhelmiinan lapiotassunjälkiä rapakokkareineen ja sitten Elman sirompia rapajälkiä. Mukavaa,  että on tätä puuhastelua!

Kevät poksuen tulevi

Lähdimme Wilhelmiinan ja Weldonin kanssa pururadalle lenkille. Pururatalenkki olikin ensimmäinen tälle kevättä. Yllätyksekseni rata oli todella hyvässä kunnossa ja pelkoni, että tennarit kastuu,  osoittautui turhaksi.  Itseasiassa oli jopa todella lämmin ja kuiva keli. Jopa niin lämmin ja kuiva,  etä Wilhelmiinalla alkoi janohammasta kolottaa.  Onneksi polun reunalta löytyi kevätsateiden jäljiltä vesilammikko,  joka oli pohjustettu sammalilla.  Weldonkin makusteli,  siinä vaiheessa vielä puhdasta vettä,  sirosti lammikon reunalla varvistaen. Wilhelmiina taas tömäytti keskelle lammikkoa ja sopivan lyhyet jalat edesauttoivat neitiä niin,  että myös neidin napa ja koko masu uiskenteli sammalrapavesikossa. Siinä vaiheessa, kun Wilhelmiina syöksähti ammeeseen,  lopetti Weldon juomisen. Hetken päästä jatkoin matkaa supersiistin Weldonin,  sekä rapaa, sammalia ja kuusenhavuja mukanaan roudaavan Wilhelmiinan kanssa. Mutta kivaa oli. Kevät rapisi metsikössä,  kun männynkävyt poksahtelivat ja paiskivat siemeniä ympäri metsää. Aurinko paistoi, tuoksui keväälle ja loppumatkasta oikein kunnolla keväältä,  kun napakka lehmänpaskan haju leijaili kynnetyltä pellolta.  Tämä se on sitä todellista lande-elämää!

Kokeilin viikko sitten vaihtaa Weldonille ruokaakin.  Siskoo flikan Mimmi chow syö korvatulehdusten vuoksi  allergiselle koiralle tarkoitettua ruokaa. Mimmin turkki on hyvässä kunnossa ja tuumin,  että jospa kokeilen samaa ruokaa Weldonillekin.  Weldonin turkki kun on välillä niin kovin rasvaisen tuntuinen,  vaikka poika olisi aivan hiljakkoin kylvetetty.  Varsinainen eliminaatiodieetti oli kyllä kysymyksessä.  Parina päivänä Weldon suostui syömään uutta ruokaa ja sitten totaalikieltäytyminen. Ei maistunut uusi papana paapalle. Tuumin,  että onpa liian totaalinen eliminaatio, koska tällä syömisvauhdilla lähtee paapasta henki. Niinpä taas vanhaa kunnon tyttöjen Jahti&Vahtia Weldonin kuppiin ja jopa alkoi rouske kuulua. Eliminaatiodieetti,  totta tosiaan!